Poutapilvet

Kaivoshankkeesta toivotaan tietoa pieninä palasina

ti 7. elokuuta 2018 16.17.00

Hannukainen Mining Oy on osallistunut vuoden 2017 alusta alkaen erilaisiin vuorovaikutustilaisuuksiin, joissa on käsitelty kaivoshanketta eri aihealueittain.
Kesäkuun lopussa yritys oli mukana KesäKolarissa omalla infopisteellään ja viikkoa myöhemmin Hannukainen Mining järjesti avoimet ovet kaivosalueelle.
Tapahtumista saadun palautteiden mukaan sidosryhmät olivat pääosin tyytyväisiä kaivosyhtiön tiedotukseen ja viestintään, sekä järjestettyihin vuorovaikutustilaisuuksiin.
Lisäksi kuntalaiset toivoivat enemmän tilaisuuksia, jotka suunnattaisiin pienille porukoille, yhdistyksille ja yrityksille.
- Haluamme vastata sidosryhmien toiveisiin ja rakentaa yhdessä aitoa keskustelua sekä järjestää vuorovaikutustilaisuuksia, joissa jaamme toivottua tietoa hankkeestamme. Kenties löydämme yhdessä uusia ratkaisuja toimintojen kehittämiseen, hankejohtaja Jaana Koivumaa sanoo.
- Tulemme mielellämme kertomaan kaivoshankkeestamme ja yrityksestämme tilaisuuteenne, Koivumaa lupaa.
Halutessanne tietoa kaivoshankkeesta tai toivoessanne vuorovaikutustilaisuutta, voitte olla yhteydessä tiedottaja Tiina Nousiaiseen p. 044 7044 669.

Koko perheen kaivospäivän vieraat saivat kirjoittaa tauluun ajatuksiaan kaivoshankkeen merkityksestä paikkakunnalle.