Ferrokromia

Hannukaisen esiintymän malmivarannot

Hannukaisessa on Northland Mines Oy:n tekemien selvitysten perusteella todettuja malmivarantoja 101 miljoonaa tonnia ja todennäköisiä 35 Mt. Syvyyssuuntaisia jatkeita ei ole vielä tässä vaiheessa tutkittu tarkemmin. Tutkitussa malmissa on keskipitoisuutena 32% rautaa ja 0,2% kuparia. Kultapitoisuus on 0,1 grammaa yhtä malmitonnia kohden. Alueen malmiesiintymä liittyy samaan Pajala-Kolari -hiertovyöhykkeeseen kuin Sahavaaran ja Tapulin esiintymät Ruotsissa, mutta kuparin ja kullan olemassaolo on selvä ero Ruotsin puolen rautamalmeihin.

Lupahakemusten mukainen suurin louhinta-määrä on 6 Mt / vuosi, josta syntyy noin 2Mt / vuosi rautarikastetta ja noin 35 000 tonnia kupari-kultarikastetta. Rautarikaste on melkein rikkivapaa ja markkinoiden peruslaatua huomattavasti parempi tuote. Maksimaalisella vuosituotannolla kaivoksen toiminta-aika on noin 20 vuotta, mutta se voi olla pidempikin jos tuotantoa tehdään pienemmillä volyymeillä tai jos malmivarantoja löydetään lisää tuotannon yhteydessä suoritettavissa lisätutkimuksissa.

Suunnitelman mukaan louhinta tapahtuu kahdessa avolouhoksessa, aluksi Hannukaisen louhoksessa ja myöhemmin myös noin kahden kilometrin päässä pohjoisempana olevassa Kuervitikon louhoksessa.