uutiset

Kolarilaislähtöinen Jaana Koivumaa Hannukainen Mining Oy:n hankejohtajaksi

ti 16. tammikuuta 2018 10.46.00

DI Jaana Koivumaa (53) on nimitetty Hannukainen Mining Oy:n hankejohtajaksi.

Jaana siirtyi yhtiön palvelukseen Terrafamelta, missä hän työskenteli ympäristönvaikutusten arviointi (YVA)- ja lupakoordinaattorina.
Jaanalla on pitkäaikainen kokemus erilaisissa ympäristöalan suunnittelu- ja projektitehtävistä Suomessa.
Hän on työskennellyt muun muassa Ramboll Finland Oy:ssä, WSP Groupilla ja Envitop Oy:ssä.
Rambollin työhistoriansa aikana Jaana on ollut mukana suunnittelemassa Hannukaisen kaivosta, joten työ Hannukaisen parissa ei ole täysin uutta.
Jaana Koivumaa on kotoisin Kolarista, joten alueen kaivostoiminta on lähellä hänen sydäntään.
- Toivon, että hanke etenisi niin, että pääsisimme rakentamaan reilun parin vuoden kuluttua. Tavoitteemme on tehdä
kaivostoimintaa mahdollisimman riskittömästi. On hienoa, että ympäristöasiat otetaan näin laajasti huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Se on nykysuuntaus kaivosalalla, Jaana tietää.
Uusi hankejohtaja on aloittanut työt 15. tammikuuta.